tiistai 29. toukokuuta 2012

Jäähyväisblogi

Se on sitten hyvästien paikka. Kuukauden mittainen täppäily tuntui aluksi pitkältä ajalta, mutta toissa päivänä tajusin, että näähän lähtee jo huomenna (keskiviikkona) pois meiltä. iPad oli juuri sellainen kuin arvelinkin. Kätevä tiedon etsinnässä ja pienten muistiinpanojen kirjoittamisessa, mutta ei mikään tehomylly tietokoneen korvike. Erittäin tyytyväinen olin sen näppärään kokoon ja akun kestoon. Asiat jotka taas jäivät harmittamaan olivat suojakuoren puuttuminen ja se ettei aina löytänyt hyöty käyttöä pädille. Pädi on mukava lelu ja oli siitä hyötyäkin useissa tilanteissa, mutta en kokenut pädiä välttämättömäksi tai tarpeelliseksi. Hyötyä siitä tottakai oli ja isolta näytöltä oli mukavampi lukea tekstejä. Enemmän tästä on kyllä viihteeseen kuin opiskeluun. Silti aikansa kutakin. Oli mukava päästä käyttämään pädiä, näin pitkällä ajalla sai selville millainen se todella on. Sääli etten vain saanut kaikkea irti siitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti